Yrityksen perustaminen

Yrityksen perustaminen - Vinkit alkuun

Onko sinulla unelma omasta yrityksestä? Näillä vinkeillä pääset hyvään alkuun unelman toteuttamisen kanssa.

 

Ideasta liikeideaksi ja liiketoimintasuunnitelmaksi

Aivan aluksi sinun tulee hahmotella tarkemmin, mitä haluat tehdä yrittäjänä. Tätä kutsutaan liikeideaksi. Hyvä liikeidea tiivistää yrityksesi toiminnan muutamaan sanaan ja korkeintaan yhteen lauseeseen. Kun idea on valmis, suunnittele liiketoiminta ensin paperilla idean ympärille liiketoimintasuunnitelman muotoon. Jos idea ei toimi paperilla, se ei toimi käytännössä. Voit olla yhteydessä paikkakuntasi elinkeinoasiamieheen, joka auttaa sinua suunnitelman laatimisessa sekä idean kehittämisessä - vieläpä ihan ilmaiseksi. Jos suunnittelet hyppyä päätoimiseksi yrittäjäksi, suosittelen lämpimästi myös yrittäjän ammattitutkinnon suorittamista jo ennen yrityksen perustamista. Näin sinun ei tarvitse opetella kaikkia asioita kantapään kautta.

 

Kirjanpito kuntoon heti alkumetreillä

Liikeidean ja liiketoimintasuunnitelman jälkeen seuraava askel on miettiä, kuka hoitaa yrityksesi kirjanpitoasiat. Teetkö kirjanpidon itse vai annatko sen kirjanpitäjän tehtäväksi? Tässä kohtaa ratkaisevaa on oma osaaminen, kiinnostus ja aika. Onko sinulla itselläsi aikaa ja osaamista kirjanpitoasioihin, vai olisiko viisaampaa valita tilitoimisto tekemään kirjanpito puolestasi? Kevytyrittäjyyspalvelut eivät varsinaisesti ratkaise tätä ongelmaa, vaikka niitä markkinoidaan helppona ratkaisuna. Useimmissa tapauksissa kevytyrittäjä maksaa sievoisen summan kevytyrittäjyyspalvelusta saamatta kuitenkaan juuri minkäänlaista palvelua. Samaan hintaan voi saada tilitoimiston hoitamaan koko kirjanpidon.

 

Yritysmuoto

Seuraavaksi on aika miettiä yrityksesi muoto. Nykyisin on jäljellä enää kaksi suositeltavaa yhtiömuotoa: toiminimi tai osakeyhtiö. Osakeyhtiölain viimeaikaiset muutokset kun ovat tehneet avoimen yhtiön ja kommandiittiyhtiön pääosin kannattamattomiksi vaihtoehdoiksi. Suosittelen toiminimen perustamista silloin, kun vasta kokeilet siipiäsi yrittäjänä. Sen voi muuttaa myöhemmin osakeyhtiöksi, kun kokemusta yrittämisestä on karttunut. Puolestaan, jos et ajatellut yrittää yksin tai olet jo ennenkin pyörittänyt yritystä, on osakeyhtiö toiminimeä sopivampi yhtiömuoto. Osakeyhtiölaki muuttui 1.7.2019 niin, ettei osakepääomaa lakisääteisesti enää tarvita. Käytännössä kuitenkin yksikään yritys ei pyöri ilman minkäänlaista alkupääomaa. Alkupääomalla kustannetaan yritystoiminnan aloittamisesta syntyvät kulut sekä elämisesi ennen kuin yritys alkaa tuottamaan voittoa.

 

Yrityksen verotus

 

Ennakonperintärekisteri

Kaikki toiminnassa olevien yritysten tulee ilmoittautua ennakonperintärekisteriin siitä päivästä alkaen, kun toiminta aloitetaan. Lisätietoja ennakonperintärekisteristä löydät verottajan sivuilta: vero.fi/ennakkoperintärekisteri

 

Arvonlisäverorekisteri

Arvonlisäverorekisteriin tulee ilmoittautua, jos yrityksen myynti ylittää vuodessa 10 000 € rajan. Harva tietää myynnin määrää vielä yritystä perustettaessa. Voitkin ilmottautua arvonlisäverorekisteriin myös silloin, vaikka myyntisi jäisi alle 10 000 € vuodessa. Tällöin sinun kannattaa valita ilmoitusjaksoksesi vuosi, jolloin alarajahuojennus kuittaa laskemasi arvonlisäveron saman tien pois, eikä sinulle tule alvia maksettavaksi lainkaan. Lisätietoja arvonlisäverorekisteristä löydät myös verottajan sivuilta vero.fi/arvonlisaverotus

 

Työnantajarekisteri

Työnantajarekisteriin pitää ilmoittautua, jos aiot palkata työntekijöitä tai maksaa itsellesi palkkaa osakeyhtiöstä. Edellytyksenä on, että teitä on vakituisesti vähintään kaksi työntekijää tai maksat palkkaa samanaikaisesti 6 palkansaajalle tilapäisesti. Siitä lisätietoja löydät taas verottajan sivuilta vero.fi/tyonantajarekisteri .

 

Tilikausi

Verottaja haluaa tietää myös yrityksesi tilikauden. Kalenterivuosi on yleensä se selkein tapa määrittää tilikausi, jolloin tilinpäätös ja verotus kulkevat samaa tahtia. Kuitenkin, jos koet kalenterivuoden pätkäisevän yritystoimintasi ikävästi kesken yrityksesi sesonkikauden tms., niin voit valita tilikaudeksi jonkin muun 12 kuukauden pätkän. Ensimmäinen tilikautesi voi olla pidempi tai lyhyempi kuin 12 kk, mutta seuraavat tilikaudet ovat aina 12 kuukauden mittaisia.

 

Yrityksen perustamispaperit kuntoon

Nyt pääset viimein perustamaan yritystä. Yrityksen perustamispaperit sekä ohjeet löydät PRH:n sivuilta , jossa voit tehdä perustamisilmoituksen myös sähköisesti. Pieni vinkki: älä laita perustamisilmoitukseen yrityksesi julkisiin tietoihin puhelinnumeroa tai sähköpostiosoitettasi, ellet halua saada isoa määrää puhelinmyyjiä ja muita mainostajia kimppuusi. Harvemmin kukaan asiakkaistasi etsii yhteystietosi YTJ:n palvelusta. Ne tiedot kannattaa mieluummin säästää yrityksesi omille nettisivuille.

 

Tästä se lähtee

Kun perustamisilmoitus on tehty, voit jo aloittaa yritystoimintasi. Mikäli sinulla ei ole tulenpalavaa kiirettä, kannattaa odotella kaupparekisteriotteen saapumista ja sitä, että yrityksesi tiedot löytyvät YTJ:stä. Yritystoimintasi alkumetreillä kannattaa perustaa yritykselle oma tili sekä laittaa yrityksesi vakuutukset kuntoon. Tilitoimiston asiakkaaksi voit tulla jo ennen perustamisilmoituksen täyttämistä, mutta viimeistään tässä vaiheessa olisi hyvä tehdä toimeksiantosopimus valmiiksi myös tilitoimiston kanssa, jotta kirjanpito olisi kaikin puolin kunnossa heti alusta alkaen. 

 

Sitten kääritään hihat ja ruvetaan hommiin. Onnea ja menestystä yrityksellesi oli se sitten vasta ideana mielessä tai jo toimintaansa aloittelemassa!

 

Kirjoittaja: Marianna Pere, Taloushallinnon asiantuntija