Arvonlisävero muuttuu - Mitä nyt?

Arvonlisävero muuttuu - Mitä nyt?

Useat mediat ovatkin viimepäivinä muistutelleet yleisen arvonlisäverokannan nostosta. Yleinen alv 24% nousee syyskuun alusta 25,5%:iin syyskuun alusta alkaen. Verottajan ohjeen mukaisesti siirtymäkautena alv:n ratkaisee luovutushetki. Ei esimerkiksi sopimuksen tekohetki tai tarjouksen tekohetki.

Jos teet tarjouksen, jonka luovutus tapahtuu vasta syyskuussa, alv on 25,5%. Erilaisten pitkäaikaisten palveluiden alv saattaa muuttua kesken sopimus- ja maksukauden, jos työsuoritetta tai tavarantoimituksia jatketaan syyskuun jälkeen. Epäselvä tilanne voi syntyä, jos tavara on jo maksettu ja toimitus venyy pitkälle syksyyn tai ensi vuoteen ja siitä on vielä laskutettavaa.Epäselvissä tapauksissa käänny verottajan puoleen.

 

Missä arvonlisävero näkyy?

 

Arvonlisäveron ja muutettujen hintojen pitää olla ns. hyllyn reunassa heti 1.9. Samoin kassapäätteiden tulee voida käsitellä uutta alv kantaa. Esimerkiksi Mariannan Tilin käyttämä Heeros ohjelma ei automaattisesti vaihda laskutuksen yleistä arvonlisäverokantaa, vaan se tulee tehdä manuaalisesti. Vanha alv 24% säilyy kuluvan tilikauden loppuun kirjanpidossa ja vanhoja jo toimitettua saa laskuttaa vielä siirtymäajan puitteissa vanhalla 24% alv:lla. 

Lisää aiheesta voi lukea esim. Lue kaikki oleellinen arvonlisäveron korotuksesta - Yrittäjät.fi 

 

Kirjoittaja: Juhani Pere