Yrittäjän kesäloma

Yrittäjän kesäloma

Toukokuussa alkaa kesälomakausi. Pidätkö tänä kesänä lomaa? Moni pitää, osa ei. Toisilla lomapäivät sijoittuvat sinne tänne ja toiset pitävät täydet lomat jo kauan sitten sovittuna ajankohtana. Mitä yrittäjän tulisi ottaa huomioon omaa lomaansa suunnitellessa ja loman aikana? Laitoimme tähän ylös muutamia tärkeitä juttuja!

 

Loman ajankohta

 

Loma jää pelkäksi haaveeksi, jos se ei löydy kalenteristasi. Sovi ajoissa kaikkien lomat, myös omasi ja pitäkää sovituista loma-ajoista kiinni. Mieti myös, voisiko yrityksen ovet sulkea hetkeksi. Viesti myös lomastasi hyvissä ajoin tärkeimmille sidosryhmille, kuten asiakkaille, työntekijöille ja puolisolle.

 

Yrittäjän lomarahat

 

Luonnollisesti yrittäjä ei ole oikeutettu saamaan erillistä lomarahaa tai lomaltapaluurahaa, kuten palkansaajat, vaan yrittäjä kerää kesälomarahoja pitkin vuotta. Yrittäjän on hyvä hahmottaa, että oma työvuosi ei ole 12 kuukautta vaan 10 tai 11 kuukautta, jonka aikana tehdään koko vuoden tavoiteltu liikevaihto.

 

Työtehtävien delegointi ennen lomaa

 

Vähentääksesi välttämättömien työtehtävien määrää lomasi aikana, aktivoi henkilökuntaasi jo hyvissä ajoin ottamaan vastuuta yrityksen toiminnasta ilman välitöntä ohjausta. Toisinaan juuri delegointi on oman arvonsa tuntevalle yrittäjälle haasteellista, mutta luottamus omiin työntekijöihin antaa heille tilaa ottaa vastuuta ja kehittyä omassa työssään.

 

Lomalla töitä

 

On työtehtäviä, joita yrittäjä ei kerta kaikkiaan pysty ulkoistamaan tai unohtamaan lomansa ajaksi. Tärkeä neuvo niiden tekemiseen on: Keskity vain välttämättömien asioiden hoitamiseen lomasi aikana. Mikäli sähköpostia on luettava loman aikana, tee se ennalta valittuun aikaan ja varo jämähtämistä ruudun äärelle. Hyödynnä tehokkaasti digitaalisen taloushallinnon työkaluja, joilla saat talousasiat rullaamaan myös lomalla. Erityisesti laskujen maksamista ei tule unohtaa lomallakaan. Digitaalisuus mahdollistaa asioiden hoitamisen missä vain netti toimii.

 

Loma on sijoitus yrittäjän hyvinvointiin

 

Tuntuuko, että sinulla ei ole varaa jäädä lomalle? Vai tuntuuko, ettet edes kaipaa lomaa? Jokainen itsestään ja yrityksestään välittävä tietää, että yrittäjäkin tarvitsee lomaa akkujen lataamiseen. Voi jopa olla, että juuri silloin kun et edes osaa kaivata lomaa, oletkin eniten sen tarpeessa. Lyhytkin loma voi olla omiaan laskemaan stressitasoja ja parantamaan tuottavuutta. Samalla annat tilaa uusille ajatuksille. Yleensä parhaimmat ideat yrityksen kehittämiseen syntyvät saunanlauteilla rauhassa istuen.

 

Nauti lomasta!

 

Kirjoittaja: Hannele Keuru