Sähköinen kirjanpito

Sähköisen kirjanpidon hyödyt

Miten Heeroksen kirjanpito-ohjelma, eTosite ja sähköinen arkistointi Admina helpottaisivat elämääsi?

Pohjoismaat, Suomi mukaan lukien, ovat edelläkävijöitä taloushallinnon digitalisoimisessa. Kuitenkin Suomessa on 80% sähköistämisen kapasiteetista vielä käyttämättä (TEM:n raportti, 2015). Välineet ja mahdollisuudet tuon lopun tekemiseksi ovat olemassa, joten ei muuta kuin toimeen. Ensin kuitenkin on hyvä kysyä: mitä hyötyä taloushallinnon digitalisoinnista eli sähköisestä taloushallinnosta on  liiketoiminnan kannalta? 

Kerromme tässä blogi-sarjassa käytännönläheisesti, miten juuri Sinä voit hyötyä sähköisestä taloushallinnosta. Ensimmäisenä käsittelemme taloushallinnon ydintä, eli kirjanpitoa. Tarkastelussa on käyttämämme Heeroksen kirjanpito, jonka yhteydessä otetaan käyttöön aina myös sähköinen arkisto Admina sekä eTosite-mobiilisovellus. 

Mitä hyötyä on kirjanpidon sähköistämisestä? 

 

  • Ei enää mappeja tai hukassa olevia papereita

Niin kauniita kuin mapit ovatkin, ne vievät tilaa ja ennen kaikkea niiden pitäminen järjestyksessä on haaste, jonka jokainen kohtaa. Sähköisen kirjanpidon ohessa saat käyttöösi myös sähköisen arkiston Adminan, jossa säilyy kaikki kirjanpitomateriaali. Sähköiseen arkistoon voit myös itse tallentaa yrityksesi tärkeitä papereita niin paljon kuin haluat. Näin et enää hukkaa yhtäkään tärkeää paperia mappien syövereihin vaan löydät kaiken sähköisestä arkistosta hetkessä kätevällä hakutoiminnolla.

  • Ajantasainen tieto yrityksesi taloudesta on aina mukanasi

Sähköisen taloushallinnon avulla tieto yrityksesi taloudesta on nopeasti saatavilla ja kokonaiskuva taloustilanteesta on aina ajan tasalla. Tieto ei ole mapeissa toimistolla, vaan nettiyhteyden päässä missä ja milloin vain.  Etenkin, jos yrityksesi toimii useammalla paikkakunnalla hyödyt merkittävästi siitä, ettei tieto ole vain yhden toimiston mapissa. Sähköinen taloushallinto auttaa siis hyödyntämään taloudellista tietoa tehokkaasti myös yrityksesi johtamisessa. 

  • Kuitit kännykällä kirjanpitoon

Nyt saat heittää kuitit roskikseen! Ota ensin kuitista kuva puhelimeen ja lähetä sitä kautta kirjanpitoon. Heeroksen mobiilisovellus eTosite on kirjanpidon Snapchat. Enää Sinun ei tarvitse koota kuitteja kasaan, toimittaa niitä kirjanpitäjälle ja jälkikäteen etsiä hukkuneita hullun lailla.  Kuitit saa kuvattua suoraan kirjanpitoon vaikka heti ostoksen jälkeen mobiilisovelluksella, jonka jälkeen ne voi rauhassa heittää vaikka roskiin. 

  • Ei enää tositteiden lajittelua

Perinteisesti kirjanpitoon kuuluu tositteiden lajittelu. Tositteet pitää järjestää aikajärjestykseen kirjanpitoa varten. Sähköinen kirjanpito ei kuitenkaan enää tarvitse lajittelua, sillä sähköisessä muodossa olevasta tositemateriaalista on helppo kohdistaa tositteet oikeisiin tapahtumiin. 

  • Ei enää tiliotteiden lähettämistä

Sähköinen taloushallinto tehostaa työntekoa ja vapauttaa aikaa käytettäväksi liiketoimintasi ydin juttuihin. Tiliotteitakaan ei tarvitse enää toimittaa kirjanpitäjälle vaan ne tulevat ohjelmaan suoraan pankista. Kätevää, nopeaa ja tehokasta. 

  • Säästät selvää rahaa

Lopuksi on nostettava esille, että kaikki sähköisen taloushallinnon hyödyt ovat mitattavissa myös rahassa. Sähköisen taloushallinnon ohjelmistolla tehtynä kirjanpito onnistuu jopa 25 % nopeammin perinteiseen paperikirjanpitoon verrattuna. Kirjanpidon hinta määräytyy meillä siihen käytetyn ajan mukaan, jotta et maksa turhasta. Sähköinen kirjanpito tekee työstämme entistä tehokkaampaa, joten säästät selvää rahaa. Lisäksi säästät omaa aikaasi, jonka taloudellista hyötyä ei tule unohtaa. 

Kirjoittaja: Marianna Pere, Mariannan Tili Oy:n  taloushallinnonasiantuntija. 
Kiinnostuitko kirjanpitosi sähköistämisestä? Lue lisää!

Lue myös:

Sähköisen osto- ja myyntilaskutuksen hyödyt