Katse kohti uutta visiota

Katse kohti uutta visiota

Tänä vuonna meillä starttasi viides tilikausi, eli viides vuosi Mariannan Tili Oy:n historiassa. Olemme siitä innoissamme! Tämä on meille juhlavuosi. Viisivuotias yritys on jo melkein aikuinen. Matkamme tähän asti on ollut vauhdikas ja mielenkiintoinen. Olemme kasvaneet huomattavasti niin asiakasmäärän kuin työntekijöiden suhteen.

Hiomme aina kesällä markkinointistrategiaamme. Tilikautemme päättyy kesäkuussa, ja heinäkuu on mukavan hiljaista aikaa keskittyä oman liiketoiminnan suunnitteluun. Strategiaa työstämme yhdessä Mariannan kanssa.

Haluan tässä jutussa avata hieman meidän matkaamme tähän asti, ja kertoa meidän tämän hetkisistä strategisista painopisteistä. Juttua täällä kirjoittaa Hannele Keuru.
 

Mariannan Tili syntyi 2016

 

Kesällä 2016 Marianna päätti eriyttää tilitoimistopalvelut omalta toiminimeltään osakeyhtiön alle. Marianna pyysi minua mukaan osakkaaksi. Olin juuri valmistunut Turun Kauppakorkeakoulusta ja olin töitä vailla, joten lähdin hetken harkinnan jälkeen mukaan. Aluksi ajatuksenamme oli yhdistää tilitoimistopalvelut mainostoimistopalvelujen kanssa. Marianna on taloushallinnon asiantuntija ja itse puolestani markkinoinnin. Tarjosimme aluksi Mariannan Tili Oy:n alla sekä Ymmärrettävää taloushallintoa että Toimivaa markkinointia. Myöhemmin eriytimme mainostoimistopalvelut oman nimen alle, Mainostoimisto Ilmeinen.

 

Kasvua ja kehitystä

 

Lähdimme pienestä liikkeelle. Visiomme alussa oli hyvin vaatimaton: Mariannan Tili Oy on tilitoimiston ja mainostoimiston yhdistelmä, joka työllistää kokoaikaisesti vähintään yhden työntekijän. Saavutimme tämän tavoitteen nopeasti, kun Maria Mikola aloitti meillä oppisopimuskoulutuksensa jälkeen työntekijänä jo vuoden 2017 alussa. Tämän jälkeen tavoitteemme oli kasvattaa asiakasmäärää tasaisesti.

Markkinoinnissa painopiste on meillä pitkään ollut uusasiakashankinnassa. Olemme pyrkineet lisäämään tunnettuutta ja näkyvyyttä sekä viestiä selkeästi, mitä tarjoamme: Sähköistä taloushallintoa kiinteään kuukausihintaan sisältäen kaiken tarvittavan. Meillä on ollut somemainontaa, google-mainontaa ja verkostoitumista erilaisissa yrittäjä-tapahtumissa, kampanjoita ja tilaisuuksia.

Uusien asiakkaiden saaminen onkin ollut meille tärkeää. Olemme mielellämme ottaneet harjoittelijoita, ja monessa tapauksessa harjoittelu on päättynyt työsuhteen alkamiseen. Uudet asiakkaat ovat mahdollistaneet sen. Asiakasmäärämme on kasvanut tasaiseen tahtiin, ja olemme saaneet ottaa töihin Maria Mikolan lisäksi Roosan, Minnan, Marikan, Maaritin ja uusimpana Maria Svaalan.
 

Uudet painopisteet

 

Tänä kesänä teimme taas markkinointisuunnitelmaa tulevalle tilikaudelle ja samalla päivitimme markkinointistrategiaamme. Strategiamme painopiste vaihtui ensimmäistä kertaa. Uusasiakashankinnan sijaan haluamme keskittyä nykyisten asiakkaiden tyytyväisyyteen. Olemme toki alusta asti halunneet, että jokainen asiakkaamme on tyytyväinen, mutta nyt haluamme panostaa siihen entistä enemmän. Markkinoinnin näkökulmasta tämä käytännössä näkyy mm. panostuksena asiakaspalveluun ja uutiskirjeinä, joita lähetämme asiakkaillemme kuukausittain. Lisäksi työn alla on opasvideot sähköisten ohjelmien käyttöön ja tositteiden toimittamiseen. Haluamme myös panostaa työhyvinvointiin. Pyrimme kehittämään työyhteisöämme siihen suuntaan, että jokaisella kirjanpitäjällä on mahdollisuus palvella omia asiakkaitaan entistäkin paremmin.

 

Uusi isompi visio

 

Nykyään visiomme onkin aiempaa isompi:

Haluamme olla tyytyväisten asiakkaiden suosittelema ja laadukkaasti palveleva tilitoimisto, joka tunnetaan hyvin pk-yritysten keskuudessa.

 

Suosittele meitä -kampanja

 

Oletko jo meidän asiakas? Oletko tyytyväinen yhteistyöhön meidän kanssa? Mikäli joo, suosittele meitä ystävillesi ja tuttaville, niin saat palkkioksi alennuksen seuraavasta laskustasi. Lue lisää: Suosittele meitä -kampanja.

 

Kirjoittaja:

Hannele Keuru, Toimitusjohtajan sijainen