Isotkengät.fi - Jussin ajatuksia yrittäjyydestä

Isotkengät.fi - Jussin ajatuksia yrittäjyydestä

Yrittää voi myös sivutoimisena. Moni päätoiminen yrittäjä on aloittanut aikanaan sivutoimisena. Toiset yrittävät sivutoimisena koko ikänsä. Sain haastatella erästä sivutoimista yrittäjää Jussia. Hänellä on isojen kenkien palveleva verkkokauppa isotkengät.fi. Jussi Salomäki on sivutoiminen yrittäjä ja päätoiminen osastonhoitaja kenkäosastolla Halonen Mylly Raisio. Isotkengät.fi -sivujen kautta hän myy ammattitaidolla ja palvellen kenkiä.

Mistä idea yrittämiseen syntyi?

Päätös perustaa yritys ei useinkaan synny hetken mielijohteesta. Taustalta löytyy haaveita, ideoita ja pohdintoja. Näin on myös Jussin tapauksessa. Hän on aina haaveillut yrittämisestä. "Hyvin idearikkaana ihmisenä päätin pitkän harkinnan jälkeen siirtyä yrittäjän maailmaan ja toteuttamaan itseäni."

Lopulliseen päätökseen lähteä yrittäjäksi vaikutti moni asia. Eniten päätökseen vaikutti se, että verkkokaupan perustaminen on vuosien varrella helpottunut huomattavasti. Lisäksi kulutustottumukset ovat yhä enemmän muovautuneet siihen suuntaan, että tilataan tuotteita ja kenkiä myös verkosta. Todennäköisesti lopullisesti nykyaika ja oma mielenkiinto opettelemaan uusia asioita käytännössä. Verkkokaupan perustaminen ja toiminnot ovat helpottuneet ja ihmiset ovat jo tottuneet tilaamaan tuotteita verkosta.

Ajatuksia yrittäjyydestä

Paljon uutta oppia tulee koko ajan ja kaikki ei aina mene niin kuin haluaisi. Vastaavasti taas tulee paljon uusia positiivisia yllätyksiä kaupankäynnistä, mitä ei yli 20 vuoden aikana päätoimisena asiakaspalvelijana olisi voinut ajatellakaan. Asiat ovat menneet aika lailla alkuperäisen suunnitelmien mukaan ja se tuo myös erittäin paljon lisämotivaatiota työntekoa kohtaan. Virheet olen koittanut pitää minimissä, ja matkan aikana on tarkoitus kasvaa yrittäjänä.

Missä näet yrityksesi 5 vuoden päästä?

5 vuoden sisään todennäköisesti yritys kasvaa maltillisesti ja saan laajentaa toimintaani eteenpäin suunnitelmien mukaisesti.

Minkälaisia yhteistyökumppaneita sinulla on? 

Jalkineiden maahantuojien kanssa pidän yhteyttä ja tilaan tuotteita heiltä. Myös muutaman mainosammattilaisen kanssa tehdään yhteistyötä.

Mitä ominaisuuksia arvostat kirjanpitäjässä?

Sitä, että asiat käydään läpi selkokielisesti. Asioiden hoitamisen muistuttaminen kuuluu siihen myös. Lisäksi hyvä kirjanpitäjä muistaa mainita kirjanpidon asioista joista en vielä ollut tietoinenkaan. Eli kaikki uusi tieto ja niksit kelpaa mainiosti.

Tutustu lisää: www.isotkengät.fi 

Kirjoittaja: Hannele Keuru