Tase

Mitä omaisuutta yritykselläsi on ja millä se on hankittu?

Tase kertoo yrityksesi varat ja velat

  • Varat, eli tasekielellä Vastaavaa kertoo sen, mitä omaisuutta yritykselläsi on. Taseessa näkyy myös yrityksen pankkitilin saldo, ja sen lisäksi kaikki sellainen kiinteämpi omaisuus, joka on mahdollista muuttaa rahaksi oikein tiukan paikan tullessa. Koska omaisuudella on yleensä taipumusta kulua käytössä, hupenee tämä vastaavaa puolen omaisuus vuosittain poistojen muodossa.
  • Velat, eli tasekielellä Vastattavaa kertoo sen, millä rahalla olet yrityksesi omaisuuden hankkinut. Eli oletko maksanut näitä ostoksia tuloslaskelman tuloksella, vai oletko rahoittanut ne lainarahalla. 

 

Ylivelkaantuminen ei kannata henkilökohtaisessa taloudessa eikä yritystaloudessa. Siksi olisi hyvä, että omaa pääomaa eli omaa rahaa olisi enemmän kuin vierasta pääomaa eli velkaa. Joskus on toki tilanteita, kun on otettava velkaa investointien rahoittamiseen, mutta sellaista tilannetta ei saisi tulla, jolloin on otettava velkaa pelkän toiminnan pyörittämiseen. 

Lue myös: Tuloslaskelma, Arvonlisäverolaskelma, Tilinpäätös